tiistai 30. tammikuuta 2018

Joulu 2017

Jouluksi menimme länsirannikolle sukuloimaan ihanan avariin maalaismaisemiin ja pääsimme näkemään Viltsua ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun se meiltä lähti puolisen vuotta aiemmin. No sitäpä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa jälleennäkeminen :D. Elellyt siellä herroiksi ja popsinut muidenkin ruokia. Käänsi selkäänsä ja lähti muualle kun koitti hieman läheisyyttä saada aikaiseksi, pahh. Kyllä Nana kävi sen korvat pesemässä ja muutaman kerran yritti vähän leikkiäkin aloittaa, mutta siihen jäivät elukoiden yhteispuuhat.


Joulussa parasta on ruualla mässäily, rauhallinen tunnelma ja saunominen. Toki hyvä seura ja ihanat eläimet siinä ympärillä kruunaavat kokonaisuuden. Vietimme reissunpäällä n. viikon ja oli ihan hauskaa vaihtaa maisemaa niinkin pitkäksi aikaa. Kotona tulee oltua kyllä todella paljon. Paikanpäältä löytyi perheen edesmenneelle pikkukoiralle kuuluneet jouluvaatteet, jotka päätimme sitten kokeilun vuoksi pukea Nanalle, ja siitähän kehkeytyi ylisöpö tonttu. :D Alla kuva tilanteesta.



Kävimme myös joulukuvauksissa IDA Photographyn studiolla, mutta Nana ei oikein arvostanut studion tunnelmaa ja kirkkaita valoja. Kaikissa kuvissa sillä oli vähän kärsivän näköinen ilme. Voi toista. Lisäsin itse jälkikäteen jouluntoivotuksen "joulukorttiin".

©IDA Photos

Mätsärit ja näyttelyt

Nanan pentuajan näyttelyt ja mätsärit sujuivat todella hienosti ja niistä on jäänyt mukavat muistot. Heti ensimmäisessä mätsärissä pääsimme punaisten kautta BIS4:ksi ja sen jälkeen sijoituksia tuli todella tiuhaan tahtiin. Alle vuden ikäisenä käydyistä mätsäreistä keskiarvotulos olikin tuo BIS4 ja vain yhdessä mätsärissä jäimme ilman sijoitusta ja palkintoja. Se oli kyllä hienoa aikaa. Palkintoja tuli niin paljon, etten ole ylipäätään kuivamuonaa joutunut juuri ensimmäisten pussien jälkeen ostelemaan ja tällä hetkellä viimeisimmän pentuvoiton ruuat kestävät varmaankin vuodeksi eteenpäin vieläkin, vaikka Nana on kohta jo puolitoistavuotias. 

Nappuloiden loputtua siirrymme varmaan lähes täysin raakaruokintaan, kun se on niin mukavaa ja huokean hintaista. Nana ei myöskään oikein innostu ruokakupista syömisestä ja jotenkin tuntuu, että kostealle ruualle on helpompi keksiä useampia tarjoilutapoja kuin nappuloille. Nappuloiden piilottaminen alkaa olla jo tylsää kun Nana löytää ne niin äkkiä.




Pentumätsäreissä Nana keskittyi muhun todella hienosti ja pöydälläolo sujui loistavasti, mutta vuoden ikäisenä sille alkoi pöytä muodostua todelliseksi ongelmaksi, josta emme vieläkään ole päässeet yli. Nykyään Nana ei siedä tuomarin kosketusta lähestulkoon ollenkaan, vaan yrittää väistää ja kiemurrella pöydältä alas. Sillä tosin oli tuossa välissä ollut muutama huonompi kokemus ihmisistä, oli pelästynyt muutamaa miespuolista henkilöä, ja se ainakin näkyy siinä, että ei pidä miestuomareista ollenkaan, mutta naistuomarit menettelevät jotenkuten. Nanalla tuntuu muutenkin olevan aika vahva semmoinen oman tilan kaipuu. Tosi itsenäinen tuntuu välillä olevan ja turhat halailut saisi kuulemma jättää vähemmälle. :D



©Jenny Piittinen







©Maria Orasmaa







Tämä eläinklinikka Timantin mätsäri oli hassu tapaus, kun olin saanut yöllä nukutuksi vain muutaman tunnin ja meinasin väsymyksen takia jättää menemättä, mutta sitten päätin kuitenkin raahautua paikalle viimeisillä voimilla, kun olin sopinut myös tapaavani tutun siellä paikanpäällä. Ilman meikkiä ja ensimmäiset vastaantulevat vaatteet niskaan... ajattelin, että mennään nyt käväisemään, vaikka tuskin siitä sillä energiatasolla mitään tulee kuitenkaan... ja sitten mentiin ja voitettiinkin koko kisa. :D Alemmassa kuvassa palkinnoista kuva tarkemmin. Suurin osa omasta mielestäni hieman kyseenalaisia puurotarvikkeita, mutta kyllä mä niitä pienissä määrin olen raakaruuan sekaan laittanut kuiduksi.









Ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään, eli Tampereen KV 2017:ssä Nana sai hyvän kirjallisen arvostelun ja ansaitsi ROP pentu -tittelin. Rakenne ja linjaukset muuten erinomaisia, mutta pieni huomautus tuli pitkänomaisesta lantionalueesta, eli Nana on hieman korkeuttaan pidempi, kun schipperkeille olisi toivottavaa olla hyvin neliömäisiä. Terveyteen sillä ei ole merkitystä. Hampaissa oli jo tuolloin probleemaa, kun alakulmurit eivät olleet asettuneet oikeille paikoilleen, mutta mahdollisuudet niiden liikkumiseen oli vielä. Kovasti kehuja tuomarilta, kuinka on kaunis schipperke.

Pentuajan mätsäri- ja näyttelypalkinnot näyttivät kutakuinkin tältä. Muutama uudempi palkinto kuvasta puuttuu.

Nämä ruuat voitettiin elokuussa 2017 Onnidogista ( BIS1 ) ja juuri muutama päivä sitten vasta avasin ensimmäisen pussin. Muitakin nappuloita on vielä jäljellä, nyt vain kaivattiin uusia makuelämyksiä.

©Emma Kaltto


Alla olevassa kuvassa Nanan kanssa komeilee Ninan amerikanpitti, Luigi. Ninan ja Luigin kanssa ollaan käyty muutamissa mätsäreissä yhdessä ja silloin ovat molempien koirat sijoittuneet ja hauskoja reissuja on ollu. Luigi on todella lempeä ja rauhallinen pittipoika; osaa hyvin leikkiä Nanankin kanssa varovasti. Se on kyllä huippuihana. :) 

©Nina Hiirikoski
Hau Hau Dog Show marraskuu 2017 

Hau Hau Dog Show 2017:ssä Nana sai laatuarvosteluksi erittäin hyvän eli EH:n, vaikka ei pöydällä osannutkaan ollenkaan käyttäytyä ja hampaat edelleen väärissä asennoissa. Tuomari uskoi niiden vielä korjaantuvan, mutta meiltä loppui aika kesken tässä tämän vuoden puolella, kun Nana lopetti ruuan pureskelun hampaiden satuttaessa kitalakea. Eläinlekuriin sitten mentiin ja alakulmurit lyhennettiin. Nyt pystyy tyttö taas syömään kunnolla, mutta samalla taidettiin katkaista meidän virallinen näyttelyura. Terveys tietenkin ennen kaikkea, ja onhan noita harrastuksia onneksi muitakin, vaikka vähän aikaa harmittikin tosi pahasti. Nana on hieno koira ja erittäin rakas.

maanantai 14. elokuuta 2017

Kuusamo: Pieni Karhunkierros 12km, Oulangan kansallispuisto

Pieni Karhunkierros oli reittinä kaikista pisin, jonka kuljimme, mutta ei onneksi kovinkaan vaikeakulkuista. Nanaa jännitti riippusilloilla ja jouduinkin jossain välissä kantamaan sen yli, kun ei suostunut etenemään vaan jäi vain makoilemaan. Paluumatkalla Nana ylitti viimeisen riippusillan jopa reippaasti itse, lieneekö tajunnut, että ollaan menossa kohti autoa :D. Hienoja koskimaisemia, metsää, pitkospuita ja yllättävän paljon muita kulkijoita ja koiria. Kelit olivat suotuisat; melkoisen lämmintä ja aurinkokin paistoi suurimman osan matkasta.

Muutamalla pysähdyksellä ja nuotiolla tutustuin pariin mukavaan herrasmieheen, joiden kanssa juttua riitti niin koirista, vaelluksesta ylipäätään ja Revolution Race-housuista, jotka toisella oli jalassa. Olin suunnitellut niiden ostoa jo ennen matkaa, mutta sain tilattua ne vasta matkan jälkeen. Hyvät housut. Hyttysiä oli paikoitellen niin paljon, että elävältäsyödyksi olisi tullut jos olisi sekuntia pidemmäksi ajaksi pysähtynyt.

Laskin kännykkäni erään laavun puupöydälle ja unohdin sen siihen kun jatkoimme matkaa. Onneksi huomasin asian melko nopeasti ja palasin juosten takaisin. Mukava herrasmies ojensi sen mulle ja sanoi, että "me katottiinkin jo, että sä olet Tampereelta ja mietittiin, että kuka tän kännykän palauttaa sulle". Siinä oli paikalla muutama pariskunta, onneksi sattui olemaan rehellisiä ihmisiä. Kumma kyllä, pisimmältä reissulta tuli otettua kaikista vähiten valokuva. Varmaankin kun rankka viikko takana ja jotenkin uppouduin niin ihailemaan maisemia ja Nanan touhuja monessa paikassa niin en muistanut.

Karhunkierros olikin sitten viimeinen vaellusreitti, joka mentiin. Vikana päivänä kävimme vain mökin lähistöllä lenkillä ja ajoimme kotiin myöhään iltaa vasten. Upea reissu kaikenkaikkiaan.



Siellä menevät Jenny, Ilo ja Hupi :)









Kuusamo: Riisin rietas 10,7km, Riisitunturi

Riisin rietas oli Valtavaaran huiputuksen ohella koko reissun kauneimpia reittejä. Pidin erityisesti vaihtelevista maisemista; oli vuoristoa, metsää, jokia, soita, lampia, peltoa ja paljon erilaisia värejä. Nana tykkäsi hirveästi kun pääsi oikein kunnolla kuntoilemaan.

Reitti oli melkoisen pitkä ja hieman miinuspisteitä tulee siitä, ettei se ollut täysin valmis vielä, mutta varoituskylttejä ei näkynyt ennen kuin vasta reitin LOPUSSA. Jouduimme tarpomaan muutaman kilometrin erittäin vetisellä suolla ilman pitkospuita ja sen jälkeen vielä pari viimeistä kilometriä hiekkatietä vettä hölskyvillä kengillä / märillä tassuilla. Suon jälkeen viimeinen nousu takaisin Riisitunturille oli jo hieman tuskaisa, ja Nanakin päästi pienen piippauksen siinä, että eikai me mennä uudestaan, kai me mennään jo autolle. Pieni nousu varmaan hämäsi siinä, aika nopeaan alkoi reitti taas laskeutua kohti autoa, Jennyä, Iloa ja Hupia, jotka olivat päättäneet mennä sillä kertaa lyhyemmän reitin, koska Hupi oli käyttäytynyt poikkeavasti ja mennyt makuulle. Ehkä se oli väsynyt edellisen päivän vaelluksesta, varsinkin kun ei ollut pystynyt ilmeisesti ötököiden takia nukkumaan.