keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Nana 10vk

Nana kasvaa vauhdilla! Ja on kyllä niin uskomattoman viisas. Tuntuu, että jo tässä lyhyessä ajassa, muutamassa viikossa, se on oppinut ennakoimaan minkälaista käytöstä voisin siltä haluta. Esimerkiksi ruokaa odottaessa se tarjosi hiljaa maassa makoilua, kelpaa! Ei tarvinnut kuin muutaman kerran palkata ja kertoa mikä tuon tekemisen nimi on, ja nyt Nana meneekin jo hienosti kehotuksesta maahan siinä kohdassa missä sattuu seisomaan ja ilman, että palkan tarvitsisi edes olla näkyvillä. Lisäksi tarjoaa makoilua silloin kun haluaa jotakin sisätiloissa :D.



Tähän asti joku on aina ollut Nanan kanssa samaan aikaan kotona, vaikkakin yksinoloa harjoitellessa eri huoneessa. Tänään olikin sitten pari tuntia pelkästään kissan kanssa kotona; ei päästänyt ääntäkään kun lähdimme ovesta, ja takaisin palatessa makoili hiljaa ja rauhallisena keittiön matolla. Ei merkkiäkään eroahdistuspanikoinnista, vau!



Ehkä se auttaa, kun pentu näkee kissan olevan niin rauhallinen ja elämäänsä tyytyväinen poissaollessamme. Viljami "Sir William" aka Viltsu -kissaherra on n. 10-vuotias mallikansalainen ja kissojen aatelia. Ehkä näitä kahta ei vielä voi ylimmiksi ystäviksi kutsua, mutta muutamat takaa-ajo -ja läpsimisleikit on jo leikitty. Kissa on niin herrasmies, ettei käytä kynsiään.

Viltsu lepäilee jotta jaksaa nukkua

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Ensimmäinen oma koira!

Päätin kirjoittaa tämän postauksen vasta, kun olin varmistunut asioiden etenevän suunnitelmien mukaan. Olin ajatellut tätä jo aiemmaksi, mutta pennun kanssa onkin ollut niin kiirettä ja itsellä väsy, etten ole saanut aikaiseksi, heh. Tarinahan alkoi niin, että suunnittelemaani pentueeseen syntyi 25.9.2016 kaipaamani pitkähäntäinen narttu, jota kävimme poikaystävän kanssa katsomassa viisiviikkoisena. Näihin aikoihin teimme päätöksen pennun ottamisesta, vaikkakin itseäni jännitti hirmuisesti, että miten pärjäisimme niin topakan ja itsenäisen pikkulikan kanssa. Vähän jännittää edelleenkin. Nana tuli meille perjantaina 18.11.2016. Aika näyttää mitä tästä tulee, mutta tällä hetkellä asiat ovat oikein mallillaan.

Nanan viralliseksi nimeksi valikoitui Willow Creek Fisker Karma, joka ei ole mielestäni yhtään hassumpi. Kehtaa näyttää papereitakin jossain. Velipojan nimeksi tuli Willow Creek Ferrari.

©Johanna Tuominen


Musti & Mirri:stä kävin hakemassa melkein kaikki tarvikkeet ja lelut ennen Nanan tuloa. Pari aktivointilelua, rapiseva orava ja vetoköysi olivat ilmeisesti erittäin hyviä valintoja; kaikista pentu tykkää ja innostuu hurjasti kun vähänkään aavistaa, että alkaa niillä leikkiminen. Erityisen koulutuslelun olen vielä pitänyt piilossa tarkoituksenani käyttää sitä "harvinaisena herkkuna" palkkaamiseen. Tarkemmat suunnitelmat sen käytöstä ovat aika vaiheessa vielä.

©Johanna Tuominen


Kotona turvallisin tila meidän pennulle on keittiö, koska siellä ei tarvitse huolestua sähköjohtojen jyrsimisestä. Kokeilinkin heti ensimmäisestä yöstä lähtien jättää uupuneen pennun sinne nukkumaan. Peten Koiratarvikkeesta tilattu kangashäkki on kelvannut nukkumapaikaksi ja Nana on omaksunut keittiön todella hyvin omaksi rauhoittumistilakseen yksin ollessa. Tässä reilussa viikossa yksinoloharjoitukset ovat jo edenneet sille tasolle, että voimme olla poissa näkyvistä melko pitkiäkin aikoja pennun ollessa aivan hiljaa ja rauhallinen. Kotoa kokonaan poistuessa enää muutama vingahtava tuhahdus ennen hiljentymistä.

©Johanna Tuominen


On se kyllä niin viisas pikkukaveri. Ulkonakin tepastelee vierellä melko pitkiä pätkiä ja katselee vähän silmiinkin. Joskus tosin pomppii, säntäilee ja sekoilee minkä ehtii. Taitaa olla schipperke.


tiistai 20. syyskuuta 2016

Pennun koulutus




Tutustuessani tarkemmin uuden asuinalueeni lenkkimaastoihin, mietin innoissani sitä, että joskus kävelen täällä oman koirani kanssa. Toki vasta sitten, kun pentu jo osaa kävellä nätisti hihnassa. Siitä sitten lähtikin ajatus, että mitähän kaikkea sitä itse haluaisi pennun koulutuksessa ottaa huomioon heti varhaisessa vaiheessa. 

Kuten kuvista näkyy, pohdiskelin asioita melkoisen kauniissa syksyisissä maisemissa, joista ikävä kyllä vielä puuttuu koira ja jotka todennäköisesti ehtivät muuttua talvisiksi ennen pennun tuloa. Tästä juolahti mieleeni, että voisinhan lähteä pennun kanssa koirauimalaan jo heti talvella. Olisi mukavaa saada kesäksi innokas uintikaveri! Ystäväni lahjoitti tulevalle pennulle touhuun sopivat pelastusliivit, joita on tietty päästävä kokeilemaan pikimmiten.

Viime aikoina olen luskellut uudestaan Tuire Kaimion pennunkasvastusopasta, sekä ensimmäistä kertaa Salme Mujusen "Tie tottelevaisuusvalioksi" -opasta, ja pohtinut niidenkin pohjalta sitä, mitä ja miten haluan pennulleni opettaa. Ratkaisujen teko ei aina ole helppoa, koska tiedän niiden voivan vaikuttaa pitkällekin tulevaisuuteen. Voi olla, että perfektionismini heijastuu tähänkin asiaan.

Mujunen on kirjoittamassa uutta versiota toko-kirjastaan paremmin uudistettuihin sääntöihin nojaten, mutta ajattelin kuitenkin ottaa jo vanhan version kriittiseen tarkasteluun ennen pennun tuloa. Uskon kuitenkin tietäväni tarpeeksi, jotta osaan soveltaa käytettävissä olevat vinkit myös erilaisiin kisasääntöihin myöhemmin. Katsotaan!

Monissa lukemissani opaskirjoissa sekä Youtube-kouluttajien puheissa on tullut erittäin viisaasti esille se, että pitää malttaa ajatella pentua pidemmälle - kasvaahan se joskus aikuiseksi ja on aikuinen hyvin pitkään. Tämä on mielestäni erittäin tärkeää pitää mielessä koiran koulutuksia ajatellen, mutta näyttää melko usein unohtuvan joiltakin kouluttajilta (tai heiltä, jotka eivät edes tiedosta kouluttavansa). 

Kikopupin (https://www.youtube.com/watch?v=wesm2OpE_2c) videoissa kiinnitin erityisesti huomiota siihen, miten rauhallisia hänen koiransa ovat esimerkiksi kotona tai vieraalla paikalla oleskellessa. Aion myös itse aktiivisesti palkita pentua rauhallisuudesta. Oli hyvä oppia, ettei palkkaa kannata antaa tässä tapauksessa naksuttimen äänen säestämänä tai uutta palkkaa heti edellisen perään, sillä jos koira odottaa herkkuja, se kiihtyy ja silloin saattaa tulla palkanneeksi kiihtymyksestä eikä rauhallisuudesta, sillä tämä reaktio voi olla melko sisäinen, eikä ihmiselle niin helposti huomattavissa. Pitää odottaa, että koira unohtaa edellisen namin ja on taas oikeasti rauhallinen ja rento ennen kuin palkitsee tästä asiasta uudestaan. Helpottaa varmasti koira-arkea pitkälle myöhemminkin.

Sisäsiisteyden ja rauhoittumisen opiskelun lisäksi monet varmaankin kiinnittävät huomiota varhaisessa vaiheessa myös katsekontaktin luomiseen, mutta olen muutamien kouluttajien kanssa samaa mieltä siitä, että tässä kohtaa olisi hyvä osoittaa pennulle myös fyysisen kontaktin olevan ok. Näin voidaan ehkäistä sitä, ettei koira tarjoa rauhoittelevia eleitä lähestyessään ohjaajaansa esimerkiksi läheisyyttä vaativia toko-liikkeitä suorittaessaan. Mukavampi sekä koiralle, että kilpailuihin tähtäävälle ohjaajalle.

Ensimmäisten kuukausien ohjelmistoon kuuluvat varmaankin tiiviisti myös ihmisten puremisen muuttaminen nuolemiseksi, luoksetulo, valjaisiin sujahtaminen, hihnakävelyn aloittelu sisätiloissa sekä lattialle pudonneen ruuan jättäminen ilman käskysanaa. Myöhemmin tähän voisi vielä liittää koiran tekemän ilmaisun siitä, että haluaa ehdottaa asiassa vaihtokauppaa, jolloin omistajalle jää myös aikaa huomioida, että lattialle on jotakin pudonnut ja mahdollisuus päästä palkkaamaan  sen luovuttamisesta, mutten tiedä vielä miten sen tekisin. Mielestäni tämä on erittäin tärkeä taito, sillä en halua rakkaan lemmikin napsivan suuhunsa jotakin vaarallista, kuten suklaata tai purkkaa.

Tällaisia mietteitä tässä kohtaa. Voipi olla, että suunnittelen ja kirjoittelen myöhemmin vielä tarkempaa kuukausi- tai viikkosuunnitelmaa harjoituksia varten, etten unohda tärkeitä asioita pentuajalta. Luen mielelläni kommentteja siitä, mitä te muut olette pitäneet tärkeänä tai hyödyllisenä pennun koulutuksessa!


maanantai 12. syyskuuta 2016

Meille tulee schipperke!

little devil by Dalia Fichmann on 500px.com






Hieman päiväkirjamaisia muisteluita rodunvalintaprosessista. Koiranhankinta on ollut mielessä jo useiden vuosien ajan, oikeastaan ihan lapsuudesta asti. On ollut aikoja, jolloin kova pentukuume on yllättänyt eikä olisi millään malttanut yhtään odottaa. Ajattelin kuitenkin aina realistisesti, että onko minulla tarpeeksi aikaa ja resursseja kasvattaa ensimmäisestäkin koirastani kunnolla käyttäytyvää ja lisäksi erittäin hyvin viihtyvää perheenjäsentä. Vastaus oli usein: ei vielä, en ole vielä valmis. 

Nyt on vihdoin se hetki, kun tunnen olevani valmis. Ehkäpä oikeantuntuinen rotuvalinta toi vihdoin tunteen siitä, että nyt on oikea aika. En ole kovinkaan pitkään tiennyt rotuni olevan schipperke, vaan tähän päätyminen vei vuosia, joiden aikana tutustuin monenlaisiin rotuihin ja kasvattajiin. Toki rotujen ulkonäkö johti tutustumaan tiettyihin koiriin, mutta etsin itselleni lenkkikaveria, joka patistaisi säännöllisesti pihalle ja lisäksi halusin päästä toteuttamaan koulutustarmoani ja kokeilemaan erilaisia koiraharrastuksia. 

Théia by Dannie Ung on 500px.com



Aussiet, Belgit ja Novascotiannoutajat olivat pitkään herättäneet kiinnostusta kauniilla ulkonäöllään, mutta kävin ensiksi paikanpäällä kasvattajan luona tutustumassa alkukantaiseen Japanilaiseen rotuun, Kainkoiraan. Halusin tietää erilaisista koirista ja tuo rotu herätti kiinnostukseni. Totesin kuitenkin, että rotu tuntui minulle hieman liian itsenäiseltä; olisin toivonut koirilta edes hieman kontaktia minuun vierailuni aikana, mutta ne menivät omia teitään niin kuin kissat. Hurmaava rotu muuten.

Shetlanninlammaskoiria olen nähnyt monilla ja aina pitänyt niistäkin. Kauniita ja herttaisia, eikä välttämättä olisi ollut huono vaihtoehto sekään, mutta jostain syystä ei tuntunut ihan siltä omalta rodulta.

Novascotiannoutajia kävin myös katsomassa kasvattajan luona, ja mukavilta nekin vaikuttivat, mutta pienen hetken jälkeenpäin tutustuin vihdoin aussieen, joka vei voiton kaikista aikaisemmista roduista. Uskomattoman kauniita koiria, joilla on työintoa, älliä ja sopivasti rohkeuttakin. Tutustuin tarkemmin ihailemaani koirayksilöön ja tämän kasvattajaan, jolloin käsitykseni rodusta muuttuivat yhä vain positiivisempaan suuntaan ja aloin ajatella rotua itsellenikin. Ilmoitin kiinnostukseni tulevaa pentuetta kohtaan ja jäin odottelemaan pentuja. 

Schipperke by Margarita Davydova on 500px.com

Odottelun aikana aloin kuitenkin miettiä perfektionistin tavoin, että olenko nyt varmasti ottanut kaiken huomioon ja olenhan varmasti valmis. En ole aiemmin harrastanut koirien kanssa mitään ja aussien energiantarve on kuitenkin valtava. Saanko tarjottua koiralle hyvän kodin ja elämän? En ollut tutustunut myöskään pieniin rotuihin ja aloin miettiä, että voinko nyt vain valita tämän rodun, entä jos pienistä roduista löytyisikin minulle juuri se oikealta tuntuva?

Niinhän siinä sitten kävi, että aloin tutkia myös pieniä rotuja, mutta ulkonäkönirsoiluni johti siihen, ettei niistä oikein meinannut löytyä kiinnostusta herättävää. Sitten kävimme poikaystäväni kanssa pienten rotujen koiranäyttelyssä, jossa oli eräällä naisella pieni lepakonnaamainen schipperkevavva sylissään ja pentu tuijotti meitä suurilla tummilla silmillään. Eihän siinä voinut kuin tuijottaa takaisin. Juttelimme omistajan kanssa rodusta ja tutustuimme myös mukana olleisiin aikuisiin koiriin, jotka olivat kuin pikkuruisia mustia susia, miten olinkin voinut olla huomaamatta tätä upeaa otusta aiemmin.

Erni by Anna Kuczyńska on 500px.com





Näyttelyn jälkeen otin yhteyttä lähellä asuvaan schipperkekasvattajaan ja sovin tapaamisen hänen luokseen, aivan mahtava perhe ja upeita koiria! Paikanpäällä pääsin vielä tutustumaan belgianpaimenkoiriin, joita olin aina pitänyt kauniina, mutta jotka loppujen lopulta totesin myös itse hieman liian suurikokoisiksi nähtyäni niitä livenä (poikaystävä oli sanonut, että hän haluaa pienen koiran). Tämän tapaamisen jälkeen pieni ja pippurinen schipperke siis varmistui meidän ensimmäiseksi roduksemme.

Schipperkessä on hienoa iloisuus, energisyys ja rohkeus. En malta odottaa pääseväni harrastamaan tokoa ja kokeilemaan muitakin lajeja OMAN koirani kanssa. Katselemaan iloisen pienen mustan suden tepsuttelua metsäpolulla ja maaston tutkimista sieni- tai marjametsässä. Toivottavasti tutustumani kasvattajan lähiakoina syntyvästä pentueesta löytyy juuri se minun narttupentuni.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Pohdintaa koiralle puhumisesta ja "paikka"-käskystä


Sophie Collinsin teos "Kaikki koirasta" herätti ajatuksia suuntaan ja toiseen lukemisen aikana. Kirja on käännös alkuperäisteoksesta The Dog Care Handbook, 2010.

Collins on useassa kohdassa kirjassaan kertonut siitä, etteivät koirat ymmärrä kieltämme automaattisesti, vaan yhteinen kommunikaatio on luotava. Silti jäljempänä samassa kirjassa monissa juuri koulutukseen liittyvissä osioissa tätä ei enää muisteta. Tähän liittyviä selviä ristiriitoja löytyy kirjasta useasta kohdasta, jolloin aloitteleva koiraharrastaja saattaa ohjeiden perusteella päätyä tekemään vääriä ratkaisuja.

Huvittavin kirjassa vastaantullut ristiriita syntyi siitä, että ensiksi kirjassa selitettiin sitä, kuinka ihmisen on vaikeaa pyytää koiraa tekemään asioita käyttäen aina samaa sanaa ja olla toistamatta käskysanaa useita kertoja jos koira ei heti toimi halutusti. Sitten hieman jäljempänä koulutusosion kohdassa "opi paikka" opetetaan yhdessä vaiheessa suoraan lainaten näin:

Ota pari askelta taaksepäin ja pidä kämmen ylhäällä. Jos koira alkaa nousta ylös, sano venyttäen: "Paaikkkaaa".

En usko olevani ainoa, jonka mielestä nämä ohjeet kuulostavat vitsiltä. Koiralle sanat eivät alunperin merkitse mitään, vaan koira tarkkailee yleensä ensimmäiseksi ihmisen äänenpainoja ja olemusta käskysanan kuullessaan. Toki koira hämmentyy, jos kouluttaessa se tulkitsee erilailla lausutut sanat eri käskyiksi. Vaikka ihmislapsi pystyykin päättelemään samassa tilanteessa käytetyt eri sanat tai äännähdykset (kuten vaikka tajuaa hyssyttelyn tyynnyttelyksi hyvin pian jos se tulee sanonnan "ei mitään hätää" perään), mutta koira ei hallitse tällaista loogista päättelyketjua ja siksi käskysana olisi hyvä pitää samanlaisena läpi koulutuksen ja myöhemminkin.

Lisäksi kirjassa ei selitetä sitä, miten esimerkiksi edellisen tilanteen käsimerkki tulisi koiran hämmennyksen välttämiseksi häivyttää pois, ellei sitä aio jatkossakin käyttää kuten kouluttaessa. Koiran käytöstä liiemmin ymmärtämätön ei välttämättä osaa ajatella, että hänen koiransa on saattanut tulkita "paikka" -käskyn ensisijaisesti käytetyn käsimerkin perusteella ja ihmettelee kun koira ei osaakaan toimia pelkän käskyn kuullessaan.

Itse olen sitä mieltä, että on turha lähteä hämmentämään koiraa erillisellä "paikka"-käskyllä, jolloin käskyjä joutuu sanomaan useita peräperää (istu-paikka, maahan-paikka), kun "istu" ja "maahan" -käskyihin voi tämän itsessään sisällyttää vahvistamalla toimintoja sellaisiksi, että koira ymmärtää aloittaa uuden toiminnan tai poistua vasta käskystä kuten "vapaa". Kuitenkin suurimmalla osalla koiranomistajista näiden käskyjen tarkoitus on se, että koira käskyn jälkeen tosiaan istuu tai makoilee sen sijaan, että istahtaa pikaisesti ja jatkaa sitten matkaansa tekemään mitä huvittaa. Youtube- kouluttaja Kikopup käsittelee aihetta (englanniksi proofing) mielestäni erittäin taitavasti.