Suunta uudelle vuodelle

Nana ja Viltsu ovat kaverustuneet vauhdilla näiden muutaman kuukauden aikana jonka ovat saman katon alla asuneet. On niin ihanaa nähdä kun kaksi niin eriluonteista eläintä keksivät yhteiset leikkisäännöt, vaikkakin molemmat silloin tällöin kummastelevat edelleen toistensa tekemisiä. Kissa seuraa välillä korkealta hassu ilme naamallaan, että mitä ihmettä se koira oikein koheltaa. Välillä Viltsu päättää pitää pesutuokion ja siitä ei niin vaan lähdetäkään pois. Tukeva niskaote niin siinä pysytään pestävänä. Oheisella videolla Nana yritti ensin pari kertaa lähteä pois, mutta tyytyi sitten tähän rauhallisempaan puuhasteluun muutamaksi sekunniksi. Ihmetys oli itselläkin suuri kun koira pysyi hetken paikoillaan.

Niin ja tiesittekö, että Ikea-kassi voi olla ihan mahtava leikkipaikka? Koira sai kyllä köniin pariin otteeseen, kun häiritsi kissan leikkejä.

Ollaan me vähän reenailtukin Nanan kanssa. Istumista reenailtiin joulukuusta lähtien yhden koirankouluttajaopiskelijankin kanssa niin paljon, että maahanmenokäsky on päässyt Nanalta unohtumaan. Istumisen opettamisen alkuvaiheessa tarjosi niin paljon maahanmenoa, että se piti jättää pois kuvioista hetkeksi. Koirankouluttajaopiskelijan oli tarkoitus opettaa Nanalle virallista noutoa, mutta se osoittautui liian haastavaksi molemmille osapuolille, varsinkin kun Nanan istuminen oli niin heikolla hapella ja "kapulan" suussa pitäminen meni niin pahasti jyrsimiseksi hitaasta ja vaiheikkaasta etenemisestä huolimatta. Tämä kouluttaja sitten päätti keskittyä siihen istumisen opettamiseen ja kriteerin nostamiseen. Se toimi ehdottomasti paremmin. Nana on kuitenkin niin nopea liikkeissään ja yrittää itse keksiä kaikkea kivaa pientä lisättävää liikkeisiin, niin vähän väliä saa olla poistamassa turhia tapoja kun meni niistä kerrankin vahingossa palkitsemaan :D.

Olin itse heti alkuun "pilannut" istumis-käskyn, joten kouluttaja päätti sitten kouluttaa ihan ilman käskysanaa tuota istumista, ja lähti irrottamaan useiden istumisten sarjoja, namin tavoittelua sekä pään kääntelyä pois tuosta istumisesta. Olin itse taitavasti onnistunut nämä kaikki Nanalle opettamaan. :D Ei se koulutus näin ens-alkajalle ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelin, heh! Mutta tästä edetään pikkuhiljaa. Hauskaa kun on sekä koiralla että kouluttajalla niin se on tärkeintä. Seuraavilla videoilla kuvattuna koirankoulutusopiskelijan yhteistyötä Nanan kanssa.

Tällä videolla ei ole ensimmäiset harjoitukset, mutta tässä näkyvät hyvin melkein kaikki ongelmat samalla pätkällä. Istahtelee useita kertoja, pää heiluu kuin papukaijalla, tarjoaa vielä maahanmenoa ja tavoittelee nameja. On myös aika levoton ja äkkipikainen. Välillä ei luota saavansa namia, vaikka istuu oikeassa kohdassa, tässä toki se, ettei aikaa oltu saatu vielä kunnolla oikeassa kohdassa istumiseen, ja kouluttaja odottaa, että koira rauhoittuu ja istuu hetken oikein. Näin yritti opettaa sitä, ettei kuvittele, että täytyy istahtaa kaksi kertaa nopeasti, vaan yksi pitkä istuminen riittää.

Myöhemmästä pätkästä näkee jo selkeästi, että jo saman päivän aikana tuli huimasti kehitystä. Videoiden välillä oli muutamia sarjoja taukoineen. Pää ei enää juurikaan heilu, kun on keskitytty merkitsemään(/palkitsemaan) silloin, kun se on paikallaan ja katse on kohti kouluttajan silmiä. Nana vaikuttaa jo luottavaisemmalta siihen, että nyt haetaan nimenomaan sitä nätisti istumista. Tässä kohtaa ei enää juurikaan hapuillut namien suuntaan, vaan tajusi jo katsekontaktin tärkeyden. Tämän pätkän jälkeen tuli vielä sitkeämpi ongelma, nimittäin Nana alkoi istua vinossa, kun ilmeisesti jossain kohtaa epähuomiossa sai siitä palkan, emmekä kumpikaan huomanneet. Kouluttajalta saamani avustus loppui kesken sen kitkemisen. Mun täytyy nyt ihan itse selviytyä tästä seuraavasta mukavasta pikku lisästä. :D

Hassu ilme kun luistelijat kiljahtelivat järvenjäällä

Ilmoitin meidät aloittelijoiden näyttelykurssille Ylöjärven Koirakoutsiin maaliskuulle. Ajattelin, että hyvän kuuloinen häiriö- ja käsittelyharjoitteinen paketti, joka varmasti auttaa selviytymään erilaisissa tilanteissa ja valmistaa meitä toukokuun missikisoihin aka. Tampereen kv:seen. Nana on näyttelyn aikaan sopivasti 8kk, niin mahdumme hyvin mukaan pentuluokkaan (7-9kk). Jännittää kyllä, että miten kaikki sujuu, kun ei ole mistään mitään käytännön kokemusta vielä, eivätkä koulutussessiot kotonakaan ole menneet ihan niin suunnitelmien mukaan. Mutta ainakin rohkeasti yritetään ja erehdytään, ei jäädä tuleen makaamaan.

Nana sai ensimmäisen kunnon koirakaverin naapurin Napista, joka on hieman vanhempi kääpiöpinseri. Heti ensimmäisellä tapaamisella kohelsivat kuin viimeistä päivää, juoksivat hippaa, leikkimurisivat ja tönivät toisiaan. Kummallakin näytti olevan hirvittävän hauskaa ja lopulta aivan hirveä jano kummallakin. "Väliajalla" huoneeseen tuotu juomakippo tyhjeni pariin otteeseen tahattomasti kaatuen :D.

Kävimme viikko sitten ensimmäistä kertaa pentutreffeillä Musti&Mirri:ssä heti kun rokotuksista oli kulunut vaaditut 3 viikkoa. Napin kanssa koheltelun perusteella valitsin meille reippaiden pienten ryhmän, joka sitten kuitenkin oli selkeästi väärä valinta. Suuri määrä koiria, joihin ei ehtinyt rauhassa tutustua ja selvittää, että ovatko kaikki mukavia ja samalla aaltopituudella, niin Nanaa jännitti aivan hirveästi ja varsinkin silloin kun muut leikkihaukkuivat. Raukka jäi nurkkaan kyhjöttämään aikalailla heti alkuunsa. Otin sitten hetkeksi syliin ja kun rohkaistui pikkuisen taas, niin otin mukaani leikkikehään kun menin sinne itse turvaksi. Ei ollut enää ihan niin kauhuissaan, mutta pysytteli silti lähellä eikä uskaltanut lähteä leikkeihin mukaan. Huomenna mennäänkin sitten rauhallisten pienten ryhmään kokeilemaan, jos siellä uskaltaisi paremmin tutustua muihin.

Tämmöisissä tunnelmissa on meidän vuosi 2017 korkattu :).

Joulukuvaukset ja jouluaatto

Veljeni kävi joulukuun puolen välin tienoilla kuvailemassa Nanaa ja Viltsua ja olen kyllä todella tyytyväinen, että saatiin pienellä vaivalla ja rekvisiitalla näinkin kivoja kuvia.

Jouluaattona otin Nanan äidilleni mukaan juhlintaan ja ai että kun olikin hyviä tuoksuja keittiössä. Eihän pikkuinen malttanut oikein leikkiäkään kun piti vahtia, että josko jotain liikenisi hällekin. Joulukuusi oli jostain syystä kauhean pelottava ensin, mutta loppuillasta pitikin jo järjestää kunnon esteet, kun ei kuusesta pysynyt millään erossa sitten kun se ei enää ollutkaan pelottava. Neulasten syöminen oli vissiin hyvä idea kans. Nana pärjäsi automatkalla ja uudessa paikassa erittäin hyvin ja aatto menikin melkein ilman sen suurempia kommelluksia. Nana istahti tosin kakkapyllyllä äidin valkoiselle matolle. Tietysti se ainoa kerta ikinä kun on jäänyt tavaraa persposkeen niin jostakin löytyy se tarvittava valkoinen matto. :D

Joulukuun tohinoita

Joulukuussa tapahtui vaikka mitä ja kiirettäkin tuppasi olemaan. Nana ja Viltsu aloittelivat ensimmäiset kunnon leikit yhdessä kun kissakin nyt sitten vihdoin uskaltautui lattialle pennun kanssa. Ensimmäisistä varovaisista painileikeistä sainkin napattua videon. Jälkeenpäin meno on vain mennyt villimmäksi ja juoksevat välillä kotia päästä päähän :D. Ihanaa, että ovat kaverustuneet, kun aluksi pelkäsin, että kissa pysyttelisi vain poissa ja piilossa jossain.

Joulukuussa aloitimme Nanan kanssa metsälenkkeilyt ilman hihnaa, mutta kumminkin liinassa. Saan siitä sitten otettua kiinni luoksetulokutsun jälkeen tarvittaessa jos pentu yrittää vielä vaikka pyrähtää kohti vastaantulijaa. Luoksetulo ja vieressä pysyminen on kuitenkin tuntunut niin vahvalta, että varmaan menisi ilman liinaakin yhtä hyvin. Kai se on ennemmin itselleni tuonut semmoista turvallisuudentunnetta. Olen päästänyt vapaana menemään vain tutulla reitillä metsän keskellä, niin tiedän ettei ole autoteitä lähellä. Nana on vielä turhan kiinnostunut liikkuvista autoista, mutta metsässä pitää hienosti etäisyyden tarpeeksi pienenä niin, että näkee ja kuulee mut hyvin. Tulee myös välillä ihan itse luokse moikkaamaan ja tarkistamaan, että onhan vieläkin ihan ok juosta edempänä ^^. On se niin ihana.

Nana tottelee kyllä erittäin hyvin käskyjä ollessaan vapaana ja tarkkailee mua valppaasti. Toivottavasti tämä pysyy yli murkkuiän vai onko liikaa vaadittu :D. 

Sisällä reenailtiin malttia ja sekin edennyt jo huimasti kuukaudessa. Ruokaa odotetaan. Aidatulta alueelta poistuessa odotetaan. Nana odottaa myös nätisti ulos lähtiessä eteisessä istuen tai makoillen, että saan vaatteet ylleni ja sille pannan kaulaan. Kotiin tullessa meinaa intoilla ja juosta kissan perään unohtaen, että panta ja hihna pitää ottaa pois, mutta odottaa kyllä pyydettäessä ja silmiin katsomisen jälkeen olen antanut luvan lähteä. Usein ampaiseekin luvan saatuaan heti etsimään kissan.

Kerran kun olin jo pukenut ja tajusin, että kännykkä puuttuu, pyrähdin pois Nanan näkyvistä hakemaan kännykkää makuuhuoneesta ja siinä se pentu edelleen istui eteisen matolla odotus-käskyn alla, vaikken ollut erikseen vahvistanut pikkuhiljaa näkyvistä poistumistani. Myöhemmin toki voi käyttää selkeämmin istumista tai makaamista paikallaanpysymiseen, mutta koska niihin ei ole vielä saatu juuri aikaa tai häiriöitä mukaan, niin vielä ei voi. Eli tällä hetkellä käytössä "odota", jolla koira pysyy samassa kohtaa, mutta saa valita istuuko vaiko makoileeko. En edes ole ihan varma miten tämän opetin, mutta koira jostain syystä osaa sen :D. Varsinainen koiran kouluttaja minäkin.

Nana 10vk

Nana kasvaa vauhdilla! Ja on kyllä niin uskomattoman viisas. Tuntuu, että jo tässä lyhyessä ajassa, muutamassa viikossa, se on oppinut ennakoimaan minkälaista käytöstä voisin siltä haluta. Esimerkiksi ruokaa odottaessa se tarjosi hiljaa maassa makoilua, kelpaa! Ei tarvinnut kuin muutaman kerran palkata ja kertoa mikä tuon tekemisen nimi on, ja nyt Nana meneekin jo hienosti kehotuksesta maahan siinä kohdassa missä sattuu seisomaan ja ilman, että palkan tarvitsisi edes olla näkyvillä. Lisäksi tarjoaa makoilua silloin kun haluaa jotakin sisätiloissa :D.

Tähän asti joku on aina ollut Nanan kanssa samaan aikaan kotona, vaikkakin yksinoloa harjoitellessa eri huoneessa. Tänään olikin sitten pari tuntia pelkästään kissan kanssa kotona; ei päästänyt ääntäkään kun lähdimme ovesta, ja takaisin palatessa makoili hiljaa ja rauhallisena keittiön matolla. Ei merkkiäkään eroahdistuspanikoinnista, vau!

Ehkä se auttaa, kun pentu näkee kissan olevan niin rauhallinen ja elämäänsä tyytyväinen poissaollessamme. Viljami "Sir William" aka Viltsu -kissaherra on n. 10-vuotias mallikansalainen ja kissojen aatelia. Ehkä näitä kahta ei vielä voi ylimmiksi ystäviksi kutsua, mutta muutamat takaa-ajo -ja läpsimisleikit on jo leikitty. Kissa on niin herrasmies, ettei käytä kynsiään.

Viltsu lepäilee jotta jaksaa nukkua

Ensimmäinen oma koira!

Päätin kirjoittaa tämän postauksen vasta, kun olin varmistunut asioiden etenevän suunnitelmien mukaan. Olin ajatellut tätä jo aiemmaksi, mutta pennun kanssa onkin ollut niin kiirettä ja itsellä väsy, etten ole saanut aikaiseksi, heh. Tarinahan alkoi niin, että suunnittelemaani pentueeseen syntyi 25.9.2016 kaipaamani pitkähäntäinen narttu, jota kävimme poikaystävän kanssa katsomassa viisiviikkoisena. Näihin aikoihin teimme päätöksen pennun ottamisesta, vaikkakin itseäni jännitti hirmuisesti, että miten pärjäisimme niin topakan ja itsenäisen pikkulikan kanssa. Vähän jännittää edelleenkin. Nana tuli meille perjantaina 18.11.2016. Aika näyttää mitä tästä tulee, mutta tällä hetkellä asiat ovat oikein mallillaan.

Nanan viralliseksi nimeksi valikoitui Willow Creek Fisker Karma, joka ei ole mielestäni yhtään hassumpi. Kehtaa näyttää papereitakin jossain. Velipojan nimeksi tuli Willow Creek Ferrari.

©Johanna Tuominen

Musti & Mirri:stä kävin hakemassa melkein kaikki tarvikkeet ja lelut ennen Nanan tuloa. Pari aktivointilelua, rapiseva orava ja vetoköysi olivat ilmeisesti erittäin hyviä valintoja; kaikista pentu tykkää ja innostuu hurjasti kun vähänkään aavistaa, että alkaa niillä leikkiminen. Erityisen koulutuslelun olen vielä pitänyt piilossa tarkoituksenani käyttää sitä "harvinaisena herkkuna" palkkaamiseen. Tarkemmat suunnitelmat sen käytöstä ovat aika vaiheessa vielä.

©Johanna Tuominen

Kotona turvallisin tila meidän pennulle on keittiö, koska siellä ei tarvitse huolestua sähköjohtojen jyrsimisestä. Kokeilinkin heti ensimmäisestä yöstä lähtien jättää uupuneen pennun sinne nukkumaan. Peten Koiratarvikkeesta tilattu kangashäkki on kelvannut nukkumapaikaksi ja Nana on omaksunut keittiön todella hyvin omaksi rauhoittumistilakseen yksin ollessa. Tässä reilussa viikossa yksinoloharjoitukset ovat jo edenneet sille tasolle, että voimme olla poissa näkyvistä melko pitkiäkin aikoja pennun ollessa aivan hiljaa ja rauhallinen. Kotoa kokonaan poistuessa enää muutama vingahtava tuhahdus ennen hiljentymistä.

©Johanna Tuominen

On se kyllä niin viisas pikkukaveri. Ulkonakin tepastelee vierellä melko pitkiä pätkiä ja katselee vähän silmiinkin. Joskus tosin pomppii, säntäilee ja sekoilee minkä ehtii. Taitaa olla schipperke.

Pennun koulutus

Tutustuessani tarkemmin uuden asuinalueeni lenkkimaastoihin, mietin innoissani sitä, että joskus kävelen täällä oman koirani kanssa. Toki vasta sitten, kun pentu jo osaa kävellä nätisti hihnassa. Siitä sitten lähtikin ajatus, että mitähän kaikkea sitä itse haluaisi pennun koulutuksessa ottaa huomioon heti varhaisessa vaiheessa. 

Kuten kuvista näkyy, pohdiskelin asioita melkoisen kauniissa syksyisissä maisemissa, joista ikävä kyllä vielä puuttuu koira ja jotka todennäköisesti ehtivät muuttua talvisiksi ennen pennun tuloa. Tästä juolahti mieleeni, että voisinhan lähteä pennun kanssa koirauimalaan jo heti talvella. Olisi mukavaa saada kesäksi innokas uintikaveri! Ystäväni lahjoitti tulevalle pennulle touhuun sopivat pelastusliivit, joita on tietty päästävä kokeilemaan pikimmiten.

Viime aikoina olen luskellut uudestaan Tuire Kaimion pennunkasvastusopasta, sekä ensimmäistä kertaa Salme Mujusen "Tie tottelevaisuusvalioksi" -opasta, ja pohtinut niidenkin pohjalta sitä, mitä ja miten haluan pennulleni opettaa. Ratkaisujen teko ei aina ole helppoa, koska tiedän niiden voivan vaikuttaa pitkällekin tulevaisuuteen. Voi olla, että perfektionismini heijastuu tähänkin asiaan.

Mujunen on kirjoittamassa uutta versiota toko-kirjastaan paremmin uudistettuihin sääntöihin nojaten, mutta ajattelin kuitenkin ottaa jo vanhan version kriittiseen tarkasteluun ennen pennun tuloa. Uskon kuitenkin tietäväni tarpeeksi, jotta osaan soveltaa käytettävissä olevat vinkit myös erilaisiin kisasääntöihin myöhemmin. Katsotaan!

Monissa lukemissani opaskirjoissa sekä Youtube-kouluttajien puheissa on tullut erittäin viisaasti esille se, että pitää malttaa ajatella pentua pidemmälle - kasvaahan se joskus aikuiseksi ja on aikuinen hyvin pitkään. Tämä on mielestäni erittäin tärkeää pitää mielessä koiran koulutuksia ajatellen, mutta näyttää melko usein unohtuvan joiltakin kouluttajilta (tai heiltä, jotka eivät edes tiedosta kouluttavansa). 

Kikopupin (https://www.youtube.com/watch?v=wesm2OpE_2c) videoissa kiinnitin erityisesti huomiota siihen, miten rauhallisia hänen koiransa ovat esimerkiksi kotona tai vieraalla paikalla oleskellessa. Aion myös itse aktiivisesti palkita pentua rauhallisuudesta. Oli hyvä oppia, ettei palkkaa kannata antaa tässä tapauksessa naksuttimen äänen säestämänä tai uutta palkkaa heti edellisen perään, sillä jos koira odottaa herkkuja, se kiihtyy ja silloin saattaa tulla palkanneeksi kiihtymyksestä eikä rauhallisuudesta, sillä tämä reaktio voi olla melko sisäinen, eikä ihmiselle niin helposti huomattavissa. Pitää odottaa, että koira unohtaa edellisen namin ja on taas oikeasti rauhallinen ja rento ennen kuin palkitsee tästä asiasta uudestaan. Helpottaa varmasti koira-arkea pitkälle myöhemminkin.

Sisäsiisteyden ja rauhoittumisen opiskelun lisäksi monet varmaankin kiinnittävät huomiota varhaisessa vaiheessa myös katsekontaktin luomiseen, mutta olen muutamien kouluttajien kanssa samaa mieltä siitä, että tässä kohtaa olisi hyvä osoittaa pennulle myös fyysisen kontaktin olevan ok. Näin voidaan ehkäistä sitä, ettei koira tarjoa rauhoittelevia eleitä lähestyessään ohjaajaansa esimerkiksi läheisyyttä vaativia toko-liikkeitä suorittaessaan. Mukavampi sekä koiralle, että kilpailuihin tähtäävälle ohjaajalle.

Ensimmäisten kuukausien ohjelmistoon kuuluvat varmaankin tiiviisti myös ihmisten puremisen muuttaminen nuolemiseksi, luoksetulo, valjaisiin sujahtaminen, hihnakävelyn aloittelu sisätiloissa sekä lattialle pudonneen ruuan jättäminen ilman käskysanaa. Myöhemmin tähän voisi vielä liittää koiran tekemän ilmaisun siitä, että haluaa ehdottaa asiassa vaihtokauppaa, jolloin omistajalle jää myös aikaa huomioida, että lattialle on jotakin pudonnut ja mahdollisuus päästä palkkaamaan  sen luovuttamisesta, mutten tiedä vielä miten sen tekisin. Mielestäni tämä on erittäin tärkeä taito, sillä en halua rakkaan lemmikin napsivan suuhunsa jotakin vaarallista, kuten suklaata tai purkkaa.

Tällaisia mietteitä tässä kohtaa. Voipi olla, että suunnittelen ja kirjoittelen myöhemmin vielä tarkempaa kuukausi- tai viikkosuunnitelmaa harjoituksia varten, etten unohda tärkeitä asioita pentuajalta. Luen mielelläni kommentteja siitä, mitä te muut olette pitäneet tärkeänä tai hyödyllisenä pennun koulutuksessa!

Meille tulee schipperke!

little devil by Dalia Fichmann on 500px.com

Hieman päiväkirjamaisia muisteluita rodunvalintaprosessista. Koiranhankinta on ollut mielessä jo useiden vuosien ajan, oikeastaan ihan lapsuudesta asti. On ollut aikoja, jolloin kova pentukuume on yllättänyt eikä olisi millään malttanut yhtään odottaa. Ajattelin kuitenkin aina realistisesti, että onko minulla tarpeeksi aikaa ja resursseja kasvattaa ensimmäisestäkin koirastani kunnolla käyttäytyvää ja lisäksi erittäin hyvin viihtyvää perheenjäsentä. Vastaus oli usein: ei vielä, en ole vielä valmis. 

Nyt on vihdoin se hetki, kun tunnen olevani valmis. Ehkäpä oikeantuntuinen rotuvalinta toi vihdoin tunteen siitä, että nyt on oikea aika. En ole kovinkaan pitkään tiennyt rotuni olevan schipperke, vaan tähän päätyminen vei vuosia, joiden aikana tutustuin monenlaisiin rotuihin ja kasvattajiin. Toki rotujen ulkonäkö johti tutustumaan tiettyihin koiriin, mutta etsin itselleni lenkkikaveria, joka patistaisi säännöllisesti pihalle ja lisäksi halusin päästä toteuttamaan koulutustarmoani ja kokeilemaan erilaisia koiraharrastuksia. 

Théia by Dannie Ung on 500px.com

Aussiet, Belgit ja Novascotiannoutajat olivat pitkään herättäneet kiinnostusta kauniilla ulkonäöllään, mutta kävin ensiksi paikanpäällä kasvattajan luona tutustumassa alkukantaiseen Japanilaiseen rotuun, Kainkoiraan. Halusin tietää erilaisista koirista ja tuo rotu herätti kiinnostukseni. Totesin kuitenkin, että rotu tuntui minulle hieman liian itsenäiseltä; olisin toivonut koirilta edes hieman kontaktia minuun vierailuni aikana, mutta ne menivät omia teitään niin kuin kissat. Hurmaava rotu muuten.

Shetlanninlammaskoiria olen nähnyt monilla ja aina pitänyt niistäkin. Kauniita ja herttaisia, eikä välttämättä olisi ollut huono vaihtoehto sekään, mutta jostain syystä ei tuntunut ihan siltä omalta rodulta.

Novascotiannoutajia kävin myös katsomassa kasvattajan luona, ja mukavilta nekin vaikuttivat, mutta pienen hetken jälkeenpäin tutustuin vihdoin aussieen, joka vei voiton kaikista aikaisemmista roduista. Uskomattoman kauniita koiria, joilla on työintoa, älliä ja sopivasti rohkeuttakin. Tutustuin tarkemmin ihailemaani koirayksilöön ja tämän kasvattajaan, jolloin käsitykseni rodusta muuttuivat yhä vain positiivisempaan suuntaan ja aloin ajatella rotua itsellenikin. Ilmoitin kiinnostukseni tulevaa pentuetta kohtaan ja jäin odottelemaan pentuja. 

Schipperke by Margarita Davydova on 500px.com

Odottelun aikana aloin kuitenkin miettiä perfektionistin tavoin, että olenko nyt varmasti ottanut kaiken huomioon ja olenhan varmasti valmis. En ole aiemmin harrastanut koirien kanssa mitään ja aussien energiantarve on kuitenkin valtava. Saanko tarjottua koiralle hyvän kodin ja elämän? En ollut tutustunut myöskään pieniin rotuihin ja aloin miettiä, että voinko nyt vain valita tämän rodun, entä jos pienistä roduista löytyisikin minulle juuri se oikealta tuntuva?

Niinhän siinä sitten kävi, että aloin tutkia myös pieniä rotuja, mutta ulkonäkönirsoiluni johti siihen, ettei niistä oikein meinannut löytyä kiinnostusta herättävää. Sitten kävimme poikaystäväni kanssa pienten rotujen koiranäyttelyssä, jossa oli eräällä naisella pieni lepakonnaamainen schipperkevavva sylissään ja pentu tuijotti meitä suurilla tummilla silmillään. Eihän siinä voinut kuin tuijottaa takaisin. Juttelimme omistajan kanssa rodusta ja tutustuimme myös mukana olleisiin aikuisiin koiriin, jotka olivat kuin pikkuruisia mustia susia, miten olinkin voinut olla huomaamatta tätä upeaa otusta aiemmin.

Erni by Anna Kuczyńska on 500px.com

Näyttelyn jälkeen otin yhteyttä lähellä asuvaan schipperkekasvattajaan ja sovin tapaamisen hänen luokseen, aivan mahtava perhe ja upeita koiria! Paikanpäällä pääsin vielä tutustumaan belgianpaimenkoiriin, joita olin aina pitänyt kauniina, mutta jotka loppujen lopulta totesin myös itse hieman liian suurikokoisiksi nähtyäni niitä livenä (poikaystävä oli sanonut, että hän haluaa pienen koiran). Tämän tapaamisen jälkeen pieni ja pippurinen schipperke siis varmistui meidän ensimmäiseksi roduksemme.

Schipperkessä on hienoa iloisuus, energisyys ja rohkeus. En malta odottaa pääseväni harrastamaan tokoa ja kokeilemaan muitakin lajeja OMAN koirani kanssa. Katselemaan iloisen pienen mustan suden tepsuttelua metsäpolulla ja maaston tutkimista sieni- tai marjametsässä. Toivottavasti tutustumani kasvattajan lähiakoina syntyvästä pentueesta löytyy juuri se minun narttupentuni.